Tässä tulee nyt vähän kertausta ennen joulua ja joulun jälkeen.
Olen useasti valitellut , ettei täällä näe syksyä. Tänä syksynä, vaikkakin aika myöhään, sitä oli nähtävissä edes hieman. Yhden kuvankin onnistuin muistaa ottaa.
Tällainen siitä nyt sitten tuli. Pikkukenkiä en koskaan onnistunut saamaan sopiviksi, joten vanhoilla mentiin juhlimaan. Saapikkaat kyllä onnistuivat hyvin.
Itsenäisyyspäivän juhlaa vietettiin 2013 Peace- hotellissa. Todella hieno ja arvokkaan oloinen paikkana. Tuli oikea linnanjuhla tunnelma tuosta isosta salista.
Maisemakin oli melko hieno kattoterassilta. Muuten juhla sujui perinteiseen malliin eli kättely, valokuvaus, lipun kanto, ruokailua ja juontia sekä tanssia ja hyvää seuraa.
Tuosta osoitteesta löytää lisää kuvia.
Vähemmän kivaa tänä talvena on ollut nämä poikkeuksellisen korkeat saastelukemat. Voimme vain naureskella suomen lehtien uutisille, kun siellä kauhistellaan katupölyn aiheuttamaa saastetta.
Hieman muuttaa näkökulmaa tämä Kiinassa asuminen.
Tuossa yläpuolella olevassa kuvassa on otettuna kuva samasta kohtaa marras- ja joulukuussa. Yläpuolisesta on lähes mahdotonta saada mitään selvää. Tästä seurauksena onkin tullut jopa itse suojauduttua !
Kevennyksenä tähän muutama otos aiemmilta kauppakierroksiltani.
Lattianpesutohvelit
Jokaiselle oman väriset korvavanupuikot. Kävisikö pinkin sijaan mieluummin mustat?
Valkaisevat ja kosteuttavat muovihansikkaat
Thai green curry chicken
Omana harrastuksena on kesän jälkeen ollut erilaiset kokkauskurssit. Jonkunhan sitä ruokaa on laitettava , kun ei ole enää Ayiakaan. Tässä kuvia Thai- kurssilta. Olen myös ollut intialaisen ruoan kurssilla useamman kerran.
Thai chicken satay & peanut sauce & cucumber salad
Ennen joululomia oli Alinan luokalla "joulujuhla". Siellä sai puuhastella kaikkea kivaa, kuten pipareiden koristelua.
Näin avustajan näkökulmasta kyllä oli lapsilla ja lapsilla eroa!
Suurimman osan joululomasta me vietimme Filippiineillä, mutta jäi sinne sitten vielä aikaa olla ystävienkin kanssa.
Pelaillen ja muuta puuhastellen. Uusi Vuosi 2014 vietettiin myös ystävien kesken Shanghaissa.
Joululomat tuli vietettyä ja sitten tositoimiin.
Alkaa olla meidänkin perheellä aika miettiä mitä tulevaisuus toisi tullessaan.
Joten, ettei vaan unohtuisi, täytyy alkaa tehdä hankintoja!
Olemme ystäväporukalla alkaneet kierrellä huonekaluverstaita, "antiikki"liikkeitä ja muita huonekaluliikkeitä.
Kohta pian pitäisi alkaa tehdä päätöksiä mitä haluaa.
Tälläiset ainoastaan on tullut hankittua kotiin asti.
Saasteista on ollut jo puhetta, mutta on täällä taas ollut kylmääkin. Lunta ei ole maahan asti riittänyt, mutta ei sitä tarvita ollakseen kylmä.
Alla kuva paikallisen pikkuliikkeen rappuselta, jossa kaksi neitiä lämmitteli avonuotion edessä.
Artun syntymäpäivää käytiin juhlistamassa Westinin brunssilla. Ensimmäistä kertaa meille kaikille.
Kuvassa matkalla kotiin.
Thai pineapple fried rice
Lisää Thai ruokaa. Tällä kertaa tehtiin pareittain. Tekemisen jälkeen nautitaan tuotoksista ja loput viedään kotiin.
Tom Yum soup (thai hot & sour soup)
Kolme viikkoa koulua ja oli aika viettää kiinalaista uutta vuotta!
Tässä Primaryn oppilaiden taidonnäyte. Jonkun tutunkin naaman sieltä saatta etujoukoista löytää.
Me vietimme loman jälleen kotona.
Loman kohokohtana oli tietysti rakas hoidokkimme Penni- koira.
Ei ole tullut aiemmin vastaan näin kilttiä ja sopeutuvaista neitiä. Hän oli onnellinen, kunhan sai hypätä sohvalle vierelle nukkumaan ja joku rapsuttaa.
Alinakin sai lomalla toteuttaa pitkällisen haaveensa eli hankimme hänelle rullaluistimet.
Vielä kun kelit sallisivat, niin johan pääsee neiti vauhtiin.
Noin puolivälissä meidän lomaa, saapuivat paikalliset kadunlakaisijamummot lomiltaan. Tässä ilmeisesti ensimmäisen työpäivän kokoontumisajot.
No, loputtomasti ei voi lomiakaan viettää, vaan kaikki hyvä loppuu aikanaan.
Alinalla alkoi suuri projekti, aiheena Afrikka. Tähän liittyen yhtenä koulupäivänä pukeutuivat afrikkahenkisesti. Aihe oli vapaa ja neiti päätti olla seepra. Jatkossa lisää kuvia projektin etenemisestä.
Vanhemmatkin velvoitetaan aina välillä osallistumaan, kuten tässä, Science evening. Eli olympialaisten kunniaksi rakennettiin tieteen hengessä rata lasikuulalle. Tyyli oli vapaa.
Välillä tuntuu elämä täällä suunnattoman vauhdikkaalta ja mikäs siihen auttaisi paremmin kuin ilta ulkona rakkaan kanssa.
Meillä oli tupla treffit Valentinen päivän kunniaksi!
Kuvassa tila minne saavuimme hissillä.
Olimme hieman hukassa, koska emme tienneet mistä pitäisi päästä ravintolaan. Kurkin verhojen taakse ja koputtelin jo seiniä , mutta ei mitään...
Pikkupöydällä oli soma puhelin, johon tartuin huvikseni. Sieltä kuuluikin puhetta, jota en jäänyt kuuntelemaan, vaan laskin luurin alas. Joy tarttui rivakasti uudelleen luuriin ja sieltähän meidät neuvottiin kulkemaan kirjahyllyn kautta sisään!
Tämä ravintola oli rakennettu kieltolain hengessä ja siksi se oli niin hyvin piiloitettu. Musiikki oli aikakauteen sopivaa ja ruoka maittavaa. Tulipa maistettua ensimmäistä kertaa Ostereitakin! Eikä takuulla viimeistä kertaa.
Kevät näyttää tulevan kuitenkin niinkuin pitääkin. Kissat ovat nurkissa tiineinä ja mustarastaat huutavat puissa. Ensimmäiset puut alkaneet jo levittää huumaavaa tuoksuaan!
Tervetuloa vieraat! Teitä jo kovasti odotamme!





































