Maaliskuussa on riittänyt kylmää ja viimaa. Sadetta ja salamointia. Pikkasen on suotu myös aurinkoa ja lämpöäkin. Kuun alussa meitä hemmoteltiin oikein +30 asteella, mutta ilo oli kovin lyhytaikaista. Eli ei edes täällä subtropiikin leveyksillä ole tänä vuonna suuria lämpöennätyksiä plussanpuolilla tehty.
Jos jotain positiivista siinä on niin se, että luonto viivästyttää kukintaansa, kunnes vieraamme saapuvat.
Tässä kuvassa etualalla minun ryhmäni eli ryhmä-Joe. Joe1, Joe2 ja Joe3. Oikeilta nimiltään Joe, Junhee ja Seungjun. Pikkasen oli minulla vieläkin parin vuoden jälkeen vaikeuksia lausua tuota viimeistä nimeä, siksi ryhmä- Joe. Pojista se oli vain hauskaa.
Pääsinpä taas mukaan koulun retkelle. Tällä kertaa oli vuorossa Pottery factory eli jonkinlainen keramiikkapaja. Sinne mentiin koulun busseilla kahden luokan kanssa. Avustaville vanhemmille annettiin 3-4 lapsen katras kaitsettavaksi. Omaansa ei kukaan saanut hoivaan.
Ensin kuunnellaan tarkkaavaisesti ohjeistus.
Taikina oli melko jäykkää ja siinä oli hyvä olla aikuinen apuna pehmittämisessä.
Pojat olivat niin näppäriä ja omiin puuhiinsa keskittyneitä, että kerkesin seurailla Alinankin puuhia.
Jokaiselle oli asetettu omalle alustalle pussi, joka sisälsi kaiken tarvittavan. Valikoima erivärisiä saven? palasia (jotain kuumassa kovettuvaa kuitenkin) ja muuta tarpeellista.
Tässä Alinan lopputuloksia. Päätyi tekemään erilaisia helmiä ja muutamia avaimenperiä.
Jokaisella oli aivan vapaat kädet tehdä mitä halusi. Opettajat olivat etukäteen tehneet lappusia, joissa kuvia erilaisista mahdollisuuksista.
Minun ryhmäläiseni päätyivät tekemään ainoastaan Angry Birdsejä. Minä auttelin jos apuja kaipasivat. Haeskelin oikeita värejä ja pehmentelin taikinaa.
Tässä lopputuloksia.
Sitten siivottiin jäljet ja laitettiin taideteokset uuniin kovettumaan. Niiden jäähtymistä odotellessa oli hyvä pitää lounastauko. Kaikilla tietysti koululta mukaan saatu pussi-lounas. Sämpylä oman maun mukaan, banaani, vesipullo, muffinsi ja mini-sipsipussi.
Tässä muita taideteoksia lapsilta.
Tässä Oili- mummulle vähän uusia ideoita :)
(Toinen vinkki vinkki; ne syömäpuikkoalustat ovat myös hyviä pensselien alustoja)
Perjantai-iltapäivisin käyn kuuntelemassa Alinan luokkalaisten lukemista. Olin yksi päivä hieman etuajassa, joten kerkesin napata pari kuvaa lasten välitunnilta. Otettu puhelimella ja suurenneltu, joten ei ihan laatu-otoksia ole taaskaan.
Samana päivänä oli Ykkösillä Fairy tale-päivä.Eli kaikki saivat pukeutua satuhahmoiksi.
Ei ole leikit miksikään muuttuneet vuosikymmenien aikana. Ainakaan kaikki leikit..
Oli onneksi ihana keli ja saastelukematkaan eivät ilmeisesti ihan katossa, kun saivat olla ulkona.
Sen verran on aurinko jo pilkahdellut ja lämmittänyt, että mullan alta alkaa pilkahdella kukkasia.
Tähän ruukkuun olen aina laittanut jo ränsistyneet kukkaset. Sieltä niitä sitten keväisin putkahtelee. Nämä kukkivat ovat siemenistä laitettuja orvokkeja, jotka eivät koskaan viime vuonna kukkineet.
Samaisessa ruukussa pitää kotia myös pelargonia edellisvuodelta ja valkoinen anemonia tai unikko tai jotain sinne päin.
Opettajisto oli tehnyt meille hienon esityksen Ella-kirjoihin perustuen.
Suomikoulussakin on ahkerasti käynyt kaksi nuorimmaista. Pari viikkoa sitten oli Teemapäivä ja aiheena kirjallisuus. Saimme paljon lahjoituksia suomalaisilta lasten ja nuorten kirjailijoilta.
Tatun ja Patun kirjoittajilta ihan ihkaoman design-kuvankin Shanghain suomikoululaisille. Kirjat oli pyytänyt ja haalinut kirjailija Leena Lehtolainen ,joka kävi täällä kirjamessuilla (tai jotain sen tapaista).Häneltä oli myös videotervehdys.
Samoin me vanhemmat saimme kuunnella Laura Mattilan esitystä hänen työstään toimittajana. Hän siis oli ehdokkaana suomen journalistipalkinnon saajaksi. Hyvin mielenkiintoista.
Alinalla on ollut nyt kevätlukukaudella koulujälkeisharrastuksen mm. Drama-klubi. Heillä oli 9 vko uurastuksen tuloksena esitys meille vanhemmille. Tarina perustui kirjaan nimeltä : Gruffalo.
Meidän pieni pinkki lintu ja itse tehty puuhka kaulassa.
Meillä olisi tarkoitus olla ensi kesänä rippijuhlat. Tästä johtuen erään nimeltä mainitsemattoman täytyisi tutustua erilaisiin seurakunnan tapahtumiin. Täällä niitä vain on todella harvoin. Pitäisi olla jouluna ja pääsiäisenä, mutta jouluna ei ollut mitään. Hongkongista saapui pappi pitämään tämän pääsiäis-ehtoollisjumalanpalveluksen.
Tilaisuudessa ei yllättäen ollut mitään ruuhkaa ja muutenkin ilmapiiri oli hyvin rento. Kaikki aloitettiin puhaltamalla ilmapalloja pienimmille. Yhteensä taisi olla kolme rippikoululaista, joista Reetan bongattuaan , laittoi pappi hänet hommiin. Sai lukea pitkät pätkät ääneen ja kerätä kolehtia jne.
Lopuksi oli pullakahveet ja pienemmät saivat etsiä piilotettuja pääsiäisherkkuja ympäri tilaa.
Pappi itse kyseli olisiko meillä kiinnostusta Viini&Virsi- illalle. Käsiä nousi heti jokunen. Kertoi meille Hongkongissa olleen tälläinen ja kovasti tykästyneen. Sopii kuulemma hyvin näihin expat- piireihin ;) Saa nähdä saadaanko sellainen aikaiseksi ennen joulua.
Tässä se nyt on. Ensimmäinen "happilaitteeni"! Eli BlueAir 403 purifying system.Hiljaa tuossa vieressä hurisee ja toivottavasti alkaa hiljalleen auttaa. Seuraavaksi pitäisi saada tyttöjen kerrokseenkin. Hankkiminen vain ei ollut ihan niin yksinkertaista kuin luulisi...
Loppuun vielä pari luontokuvaa. Persikan kukkia omasta pihasta.
Huomioi nuo joulukoristeet puussa :D
Seuraava päivitys on sitten toivottavasti näistä maisemista