Expat-elämän parhaita puolia ovat mahdollisuudet seikkailuihin. Tällä kertaa vuorossa oli Filippiinien saari Bohol. Ennen määränpäätä käväisimme Manilassa lepäilemässä jatkolentoa odotellen.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Bohol
http://fi.wikipedia.org/wiki/Bohol
Meillä ei ollut minkäänlaisia ennakko-odotuksia etukäteen. Matka resortille oli mielenkiintoinen, mutta perillä meitä odotti rauhallinen keidas.
Asuinpaikkamme ranta ei ollut uintiin houkutteleva, mutta muuten kelpo ranta. Vesi oli liian matalaa ja se oli syynä tuohon uintikelvottomuuteen.
Aurinkoa ja lämpöä kuitenkin riittävästi ja sehän on lomalla tärkeintä.
Altaalla pystyi kuitenkin polskuttelemaan, jos ei jaksanut lähteä uimarannoille.
Resortin oma lemmikkikoira.
Paikka vilisi kesyjä "villi"koiria.
Rantamme olikin täynnä veneitä. Joko turisteille tarkoitettuja tai näitä pieniä paikallisia kalastuspaatteja.
Nyt tiedämme minne ne kaikki pääskyt matkaavat suomesta talvea pakoon.
Pina Colada ystävän pyynnöstä ;)
Matkan vesipedot.
Jouluaattona resortillamme oli järjestettynä illallinen. Ohjelmaakin oli järjestetty iloksemme.
Illallinen tarjoiltiin rannalle järjestettyjen katoksien alla.
Paikallisia perheitä oli myös rannalla ihmettelemässä turistien touhuja. Illallisen päätteeksi joukko heitä pääsi nauttimaan ylijääneistä herkuista. Todennäköisesti työntekijöiden perheitä ja muita avustajia.
Illallisesta ei valitettavasti ole kuvia, koska oli liian kiire nauttia siitä. Mutta se oli koko loman paras ruokailu.
Yllä olevan kuvan otin, koska se oli niin uskomaton taidonnäyte. Saimme ihastella sen tekemistä aiemmin päivällä. Koko hienous on tehty useammista, kymmenen metrin mittaisista, pöytäliinoista ja sadoista neuloista ja nastoista.
Yllä olevan kuvan otin, koska se oli niin uskomaton taidonnäyte. Saimme ihastella sen tekemistä aiemmin päivällä. Koko hienous on tehty useammista, kymmenen metrin mittaisista, pöytäliinoista ja sadoista neuloista ja nastoista.
Päivisin kiertelimme ympäristöä ja löysimme välillä pieniä kioskin tapaisia kojuja, joista pystyi hankkimaan kaikenlaista tarpeellista.
Kissa katolla nauttimassa päivän viimeisistä säteistä.
Huoneistomme parvekkeelta oli tälläinen maisema. Meri on vasemmalla sijaitsevan rakennuksen takana.
Tällä parvekkeella tuli vietettyä aamuja ja iltoja , päiväkahveja ja sadepäiviä.
Tapaninpäivän ajelulle lähdettiin veneellä omasta rannasta.
Ensin tietysti täytyi kahlata sinne paatille. Tuo takana oleva on oikeaa mallia. (kuva ensim.päivältä)
Vesi oli niin kirkasta!
Kuvan vedestä saattaa juuri ehkä erottaa tummempaa ja vaaleampaa aluetta. Siellä kävimme ihastelemassa vedenalaista maailmaa. Matalampi alue oli noin miehenkorkuista ja syvempi alue putosi 15 metriin.
Huikea tunne kun ui syvän alueen päälle. Tuntuu kuin putoaisi. Pään ollessa veden yläpuolella ei voi kuvitella mitä veden alla tapahtuu. Kalat parveilee ympärillä kaikenaikaa. Isoja , pieniä, harmaita ja värikkäitä. Ajan- ja paikantaju katoaa kokonaan.
Joillakin riitti vielä intoa meriseikkailun jälkeenkin mennä uimaan altaille.
Loppuillan voi sitten nautiskella.
Tai ottaa kuvia... joskus kuvista tulee aivan lavastetun näköisiä, riippuen valaistuksesta.
Boholin saari on tunnettu suklaakukkuloista ja pienestä nisäkkäästä Tarsier nimeltään. Joten ennenkuin olisi myöhäistä, päätimme lähteä tutustumaan näihin ihmeisiin.
Vuokrasimme resortiltamme auton ja kuljettajan. Tässä kuvia matkan varrelta.
Boholin saarella oli ollut maanjäristys muutamaa kuukautta aiemmin, jonka jäljet näkyivät pahimmin teillä ja kirkoissa.
Tässä yksi hieman paremman näköinen kioski.
Näillä kolmipyöräisillä kulki koko kansa. Niin tietysti myös mekin. Uskokaa tai älkää, mutta siihen mahtuu koko meidän poppoo kyytiin kuskin lisäksi.
Pari pienintä kuskin taakse ja loput koppiin.
Mielenkiintoista mitä oli jäänyt jäljelle järistyksestä. Kuten tuo pyhimyspatsas keskellä.
Mitä me näimme, kertoi karua tarinaa Filippiineistä. Köyhää ja vielä köyhempää, mutta ihmiset ihania ja ystävällisiä.
Tässä viimein määränpää. Luulimme pääsevämme kiipeilemään kukkuloille, mutta ei. Meitä odotti turisteille rakennettu rinne, jonne kiivettyään sai ihastella maisemia. Oli ollut ehkä joskus joku tasannekkin, vaan ei enää.
Nimi suklaakukkulat tulee kukkuloilen muodosta ja väristä kesällä, kun ruoho muuttuu ruskeaksi.
Seuraavana kohteena matkan varrella oli sitten niitä apinoita. Ensimmäisenä kyllä minun kiinnostuksen herätti tämä Pasuunakukka :)
On se , on se elävä. Eikä korvaansa liikauttanut ihmisten kävellessä polulla ohitse.
Siinä se nyt sitten on, Tarsier. Emme olisi niitä itse havainneet ellei olisi ollut joku aina näyttämässä. Alueella ei saanut juuri puhua eikä ottaa salamalla kuvia, ettei pelota näitä pikku-olentoja karkuun.
Uskomattoman pikkuruisia, vartalo n.20 cm.
Lopuksi päädyimme jokiristeilylle , missä oli tarkoitus nauttia samalla lounasta.
Tämä oli ilmeisesti suurikin hitti paikallisten keskuudessa, jonoista päätellen. Hintaan kuului automaattisesti lounasbuffet.
Vähän oli sellainen ruotsinlaivameininki heillä.
Paitsi ilman alkoholia, koska paikalliset eivät käytä sitä juurikaan. Naiset nyt eivät ainakaan.
Jälleen yksi kirkko matalana.
Takanamme näkyy tämä upea ruokatarjoilu. No, siitä ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa..
Matkan varrella oli tälläisiä katoksia, joiden alla erilaisia esityksiä, joihin aina tietyt paatit pysähtyivät vuorollaan ihastelemaan. Sen jälkeen tietenkin pyydettiin lahjoituksia tai myytiin paikallisia tuotteita.
Kelit olivat koko loman ajan hyvin vaihtelevat. Joka päivä, jossain vaiheessa, satoi hetken aikaa oikein kunnolla. Ei poikennut tämäkään päivä muista.
Lähestyessämme paluusatamaa huomasin kaksi tyttöä juoksemassa kaukana toisellapuolen rantaa. He seurasivat paattiamme.
Nyt kun omistamme oikean kameran , sai zoomattua aivan kuin olisi ollut tyttöjen vieressä. Kuvasin siis veneeltä , joka seilasi keskellä jokea.
Pikkasen oli satamakin kärsinyt.
Paikallisbussit olivat niin upeasti koristeltuja ja värikkäitä. Valitettavasti niistä ei onnistunut vauhdista johtuen ikinä oikein saada kunnollisia kuvia.
Meidän resortin vieressä olevalla alueella en kehdannut mennä kameran kanssa, joten autosta aina yritin räpsiä näitä kuvia todellisuudesta.
Koska totuus on, että aidan takana lapset kulkivat ilman kenkiä ja housuja. Asumuksissa ei ollut välttämättä kunnon seiniä saati ikkunoita. Seinät yleensä tehty banaanin tms lehdistä pujotellen. Joka aamu heräsimme kukon laulantaan ja sikojen röhkimiseen.
Kotiinlähdönaika. Kaikilla lentokentillä oli alttareita ja pyhimyksien kuvia.
Viimein saatiin vanhimmallekkin hymy, kun pääsimme ostoskeskukseen Manilassa. Valtava rakennus kuin iso hotelli. Ovilla ensin turvatarkastukset ja kassien haistatus koirilla, jotka etsivät pommeja. Sama juttu hotellissa.
Kuinka niin Filippiiniläiset ihannoivat Amerikkaa?
Siis niin ihana paikka, Twiningsin liike ja samalla teehuone sen nauttimiseen. Ne kaikki ihanat teepakkaukset ja teepannut ja teekupit ja ja ja
Tästä kuvasta näkee kuinka tämä ostoskeskus oli kuin hotelli. Punaiset matot lattiolla. Ylimmässä kerroksessa oikea teatteri jne. Alimmassa kerroksessa oli näiden ihastuttavien bussien näyttely.
Lopuksi vielä pari ideaa ensi jouluun kaikille!
Ei aina tarvi olla niin perinteinen, vai kuinka?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti