Joulukuu menikin sitten aika hujauksessa. Mutta hyvähän se, ei käy aika pitkäksi.
Joulukuu aloitettiin perinteikkäästi koululla Joulutapahtumassa. Jouduimme kyllä jättämään suomikoulun joulujuhlan väliin, kun oli laitettu samalle päivälle.
Tässä puhelimella tallennettu pätkä lasten joululauluista. Laatu siis tosi kaamee, mutta saattepa ainakin vähän jotain makua.
Muuten nautittiin lämpimistä virvokkeista ( mulled wine l. glögi), vastapaistetuista letuista, jne. Kirpputoria, arpajaisia, leivonnaisten myyntiä, muita myyntikojuja, kasvomaalauksia, opettajien heittämistä märillä sienillä jne. Kannattaa pitää mielessä että oli todella kylmä päivä.
Tein koululla hyvän kirpputorilöydön, joka pääsi heti käyttöön. Matkaversio -Scrabble! Ja aivan käyttämätön vielä.Mutta ei ollut kauaakaan ..
Seuraavana päivänä meillä oli Scrabble-treffit kantakahvilassamme.Meistä on aina yhtä hauskaa haastaa britit heidän omalla kielellään. Yleensä tuppaamme voittamaan. No, englanniksi peli kyllä on vähän helpompaa kuin suomeksi.
Alina ja Joely tyytyivät leikkimiseen.
Itsenäisyyspäivänilta meni näin pimeissä merkeissä. Harvemmin täällä sähkökatkoksia on ollut, mutta nyt sitten kestikin vähän aikaa. Alkoi jo mietityttämään kuinkahan kylmä aamulla on herätessä. Onko nenä huurussa? Sen verran hyvin ilmastoituja nämä asunnot. Mutta onneksi sitten saimme lämmitykset takaisin ennen nukkumaanmenoa.
Saman viikon huipensi joulukonsertti. Kuvat on taas otettu minun puhelimella, koska kuvaaminen oli virallisesti kielletty. Myöhemmin sitten taas saatavana DVD- koko esityksestä.
In the bleak midwinter
En tiedä saako näistä mitään selvää, mutta kokeillaan nyt. Rebekka oli kuorossa, mutta Reetta poti kurkkukipua eikä päässyt esiintymään.
Gaudete
Itsenäisyyspäivää juhlistettiin vasta seuraavana lauantaina. Mutta ensiksi oli tietysti saatava mekko. Kävin yhdessä liikkeessä katsastamassa mekkoja, ja hyviäkin löytyi. Itse asiassa olin yllättynyt kuinka sopivan kokoinen kerrankin olin. Mutta mutta... kankaat polyesteriä ja hinnat alkaen 85€. Joten pukukoppiin ja kuva mekosta ja kangastorille.
Itse puvun teettäminen oli sellainen katastrofi etten ihan heti aio uudestaan. Kävin ainakin neljä vai viisi kertaa paikalla, koska ensin tekijä oli sairastunut, sitten ne ei muistanut ja sitten mekko oli aivan kauhee jne. Toisella kokeilukerralla päätin että saa luvan kelvata, eikä enää ollut oikein aikaakaan.
Tässä se nyt sitten on valmiina. Kuva ei kyllä anna oikeutta puvulle tai sitten vika on kantajassa ;D
Tuosta linkistä pääsee kurkkaamaan kuvia itse juhlasta.
Viimeisellä kouluviikolla Alinalla oli myös oman ikäluokkansa joulujuhla. Vanhemmat hoiti kaikki tarjottavat ja hoiti myös tarjoilua.
Joulujuhlassa sai pukeutua omiin vaatteisiin koulupuvun sijaan.
Joulupukkikin poikkesi paikalla hakemassa kirjeitä lapsilta.Vaikka eihän se ollut ihan oikea pukki sentään.
Punahilkka, kolme hyvää haltijatarta ja tuhkimo
Toiseksi viimeisenä päivänä ennen joululomia oli vuorossa perinteinen brittiläinen Christmas pantomime. Tämä oli ensimmäinen kerta koululla ja ensimmäinen kerta meille myös, yllättäen.
Kyseessä oli komedia nimeltä Tuhkimo.
Tarinassa löytyi myös monta väärään pantomiimiin eksynyttä, kuten lumikki ja seitsemän kääpiötä, saapasjalkakissa, Aladin, kaunotar ja hirviö ja niin edelleen.
Rumat ja ilkeät sisarpuolet
Ideanahan näissä esityksissä on, että yleisö osallistuu esitykseen. Huutamalla, tanssimalla jne. Yleisön siis odotetaan reagoivan eikä olevan hiljaa paikallaan. Näyttelijät juttelevat yleisön kanssa jne. Yleisössä istui pari esitykseen kuulunutta hahmoa, jotka antoivat sopivasti kommenttia.
Mitäpä olisi esitys ollut ilman Gangnam style- tanssia. Ilta oli todella onnistunut ja ikää tuli varmasti monta vuotta lisää kaikesta nauramisesta.
Joululoma alkoi äidillä ja tyttärillä 15.12. Näitä kukkatoreja jää kyllä suomessa kaipaamaan.
Mukaan tarttui valoja, lahjoja, kukka-asetelmia,pari orkideaa..
Ja kyllä kiinassa todellakin näkee joulun tulon ja hiljalleen pääsee oikeaan tunnelmaan. Tämäkin liike sijaitsee näillä meidän pikkukaduilla.
Perjantaina ennen joulua, keitimme kattilallisen riisipuuroa ja lähdimme piirakkatalkoisiin.
Kokeneimmat pulikoi pohjia ja lapset täytti ja rypytti. Ja kaikilla oli tosi kivaa. Nyt osaa meidänkin tytöt viimein tehdä piirakoi.
Taitaa olla minun kädet nuo. Onneksi joku fiksu oli tuonut pulikat mukana suomesta..siis en minä.
Alinan taidonnäyte
Urakka viimein valmis ja päästiin puurolounaalle ja tietysti maistamaan niitä omatekosia herkkupiirakoita.
Ja voin kertoa että kyllä tuli hyviä, vaikka itse sanonkin. Vielä kun joku tekis perunapiirakoita...
Saman päivän illaksi, meidät oli kutsuttu illalliselle. Nautimme joulu-currya, heheh
Aina yhtä filmaattinen mieheni.
Joy oli hankkinut näitä perinteisiä brittiläisiä Christmas crackereita. Vedetään molemmista päistä ja toinen vetäjistä saa sisällön. Sisältä löytyy arvoitus, paperikruunu ja joku tavara.
Onko joulua ollenkaan jos ei ole piparitaloa? No, on!
Tämän talon valmisainekset ostettiin jo viime jouluksi ja vasta nyt laitettiin pystyyn. Eli siis ei syöty sitä sitten enää, vain koristeet kelpasi. En muista koska olisi ollut noin ruma talo meillä... vaaleanpunaista ...
Varsinaiset syötävät piparit tehtiin perinteisellä Paraisten pipariohjeella ilman munaa niinkuin aina :)
Hyvin kelpaa kansallisuudesta riippumatta.
Kuusi pääsi paikalleen jo joulukuun alussa, mutta koristeet se sai vasta lähempänä joulua.
Sitten oltiinkin taas valmiita vastaanottamaan joulu.




























