Sivun näyttöjä yhteensä

8. huhtikuuta 2013

Hua Hin & Bangkok , Thaimaa

Varoitus!
Tulossa paljon lomakuvia!


Saavuimme ihanaan Thaimaan lämpöön juuri ennen ensimmäistä pääsiäispäivää. Matkaa tehtiin lentäen ja taksilla loppumatka. Bangkokin kentältä matkaa oli n.150km. Tällainen oli näkymä päästessämme viimein hotellihuoneeseen.


Ensitöiksemme lähdimme katsomaan mistä saisi murkinaa. Hotellin ravintola rannan tuntumassa oli oiva paikka siihen. Siellä meidän iloksemme oli häät parhaillaan menossa. Saimme nauttia samalla hienoista esityksistä.


Aamulla sama näkymä. Meri kimmeltää juuri ja juuri palmujen lomasta vasemmassa reunassa.


 Kuvat puhukoot puolestaan :)






Aamiaisen jälkeen tutustumista ympäristöön. Hotellimme sijaitsi vastapäätä Outlet-myymälää, jossa myytiin kaikkia tunnettuja vaatemerkkejä.

Tässä kyseisessä Outletissä tuli sitten poikettua melkein joka päivä. Ensimmäisenä päivänä nautimme lounastakin siellä.



Taivaallisia hedelmä/jää/sokerijuomia. Kyllä niille oli tarvettakin!

Hotellille palatessamme olivat siivoojat ystävällisesti muistaneet lapsia suklaamunilla. Aamupalallakin oli paljon erilaisia pääsiäishenkisiä munaruokavaihtoehtoja.

Pieni pilkahdus yhdestä huoneestamme.
 

Uintia uintia ja uintia. Alinasta taisi näkyä loman aikana enemmän varpaita kuin päätä ;)
Hotellimme oli ihana pieni perheyritys ja altailla saimme useimmiten polskutella aivan rauhassa keskenämme. Saattoi vaikuttaa myös se, että varakkaimmilla oli omat altaat huoneistojensa yhteydessä. 


Pieni pilkahdus yhdestä huoneestamme.



Lisää uintia!

Illan hämärtyessä alkoi käydä kova vipellys. Pari ekaa iltaa saattoi joillakin olla kiire omiin huoneisiinsa :)
Niin suloisia pikku-otuksia.

Kahvi ei ollut mitenkään loistavaa, joten jouduimme usein tyytymään hotellin pussikahveihin. Ihan näppärä keksintö, vaikka retkelle.


Tutustumista lähikylän tarjontaan. Hotellilta oli kuljetus kaupungille.
Täytyi sitten lähteä Thaimaahan asti löytääksen täydelliset farkut.

 Valokuva malliksi kangastorien tädeille.


 Satunnaisia lasten otoksia. Nestetankkausta tuli tehtyä ja paljon ja monenlaisia juomia kokeiltua.



Lisää Hua Hin:n keskustaan tutustumista seuraavana päivänä.


Erilaisia toreja ,joilta löytyi jos jonkinmoista rompetta ja syötävää.







Nightmarket





Illan hämärtyessä suuntana satama.



Kohti suositeltua kalaravintolaa.Ravintola oli rakennettu merenpäälle.

Kaikki eivät olleet ihan yhtä innoissaan kalaruoista.

Saapuessamme oli aika hiljaista, mutta lähtiessä oli jo aivan täynnä paikallisia ja turisteja.
Ruoista ei ole taaskaan perinteisesti kuvia , koska ne oli jo syöty ennenkuin muistettiin ottaa kuvia.


Taas oli suuntana HuaHin.

Ensin valtavat jäätelöannokset kaikille ja oli muuten taivaallisen hyvää tuo kuvan mangojäätelö.

Sitten löydettiin viimein kunnon kahvila!



Matka jatkui pitkin pikkukujia ristiin rastiin. Tavoitteena oli löytää muun muassa hierontapaikka.




Ja löytyihän se! Alina oli liian pieni jalkahierontaan, joten yllättäen tarjosivat hänelle hiustenlaittoa.
Siinä sitten vierähtikin tovi jos toinenkin.

Mutta reippaasti jaksoi koko parituntisen rupeaman. Onneksi laitettiin vain puolipäätä.

 


Sitten suuntasimme taas Nightmarketille,tällä kertaa illalliselle.

 Aika vilinä ja vilske jo ennenkuin alkoi edes pimentyä.


Ruoka oli varmasti parasta koko reissussa! Joka aterialla tuli nautittua jotain merenelävää.


Vielä kuva lopputuloksesta


Kaikki muut ajat olimme joko altailla tai rannalla. Kuvassa kiinattaret poseeraavat altailla. Uimaan he eivät menneet tietenkään, mutta kuvia täytyy saada.



 Kaikkia paikallisia erikoisuuksia tuli joka päivä kokeiltua, kuten tämä "viini". 

Ei tarvinnut toista kertaa kokeilla. Montaa muutakin lähinnä syötäviä erikoisuuksia kokeiltiin, mutta mitään ei jääty niistä kaipaamaan. Itse Thai- ruokaa kylläkin ja paljon!
Valitettavasti kotimatkallekin oli lähdettävä jossain vaiheessa.


 Hotellilla oli hienot pirssit kuljetuksia varten, mutta jostain syystä niitä ei ollut käytettävissämme lähtöpäivänä. Saimme vuosimallia -70 ja jotain...
Luotettavasti se kuitenkin meidät sai perille bussille, joka aloitti matkan kohti Bangkokia.






Ensimmäisenä bussin ikkunasta näkyi näin eksoottinen näky. Emmekä olleet tienneet paikan olemassaolosta koko viikkona ;)

Bussimatka oli jälleen ihan oma kokemuksensa. Matkaan meni tunteja. Perillä meitä odotti läkähdyttävä 40ºC kuumuus ja kaupungin vilinä. Ensimmäisenä oli löydettävä pari taksia, jotka osaisivat viedä meidät hotellille. Siellä ne kuskit asemalla yhdessä ihmettelivät osoitetta ja katsoivat karttaa. Viimein joku tunnisti paikan tai sinne päin.


Tuli sitten heti tehtyä aloittelijoiden moka. Minä hyppäsin kahden tytön kanssa yhteen pirssiin ja Arttu yhden. Meidän kuski sanoi poikkeavansa ensin tankille, joten jäimme jälkeen toisista. Jossain vaiheessa kuski kysyy minne olemme menossa!!? No eihän minulla ollut sitä osoitetta eikä Thaimaassa toimivaa puhelintakaan. Ei tietenkään, koska kuskihan oli tiennyt minne mennään... Minulla oli ainoastaan pieni aavistus missäpäin kartalla hotelli sijaitsee. 

Siinä sitten istuttiin autossa varmaan tunti ja ihmeteltiin mahdetaanko koskaan päästä perille. Oltiinko menossa edes sinnepäin? Lopulta alettiin hidastella ja saavuttiin jonkun hotellin pihaan. Kuski loikkaa autosta kysymään jotain ja tulee huokaisten autoon ja pyyhkii hikeä otsalta , samalla kertoen ,että perillä ollaan!

Arttu oli saapunut vain hetkeä ennen, vaikka heillä oli kartat ja numerot ja osoitteet. Onneksi heidän eksyvä kuski ei ollut meillä.
 
Tässä pari kuvaa hotellin parvekkeilta otettuja. Ensimmäisenä suuntasimme hotellin altaille jäähdyttelemään. Sieltä löytyi myös komeron kokoinen aito Sauna, jota käytimme molempina iltoina. Kaikesta kuumudesta huolimatta se oli taivaallista.





Meillä oli aikaa tutustua kaupunkiin vain yksi kokonainen päivä, joka käytettiin hyvin tehokkaasti hyödyksi.Ensimmäisenä suunnistimme tutkimaan reitin lentokentälle, jotta ei tulisi paniikkia kotiinlähtiessä. Samalla suunnalla oli paikallinen nähtävyys eli viikonlopputori. Väkeä riitti, kuten kuvista näkee.

Herkkuja
Hattuostoksilla

Ihanaa tuoretta kookosjuomaa , slurps

 Tämä oli se varsinainen pääsyy ihmisille eli erittäin sokkeloinen torialue. Shanghailaisina kurkkasimme sisään ja poistuimme hyvin äkkiä. Ei ollut mitään tarvetta rätti/romumarkkinoille. Eikä se 40º helteessä kauheasti houkuttele.

Äkkiä pois tästä tungoksesta.

Yllättäen Reetta löysi jotain pientä ostettavaa ;)


 Kuljimme ns. maanpäällisellä metrolla, jolla jatkoimme linjan toiseen päähän. Se johti joen rantaan, jossa hyppäsimme veneeseen. 
Niitä oli tarjolla eri hintaluokissa, mutta tyydyimme halvimpaan paikallisten suosimaan. 

 Paatti pysähteli pysäkeillä, joita oli tasaisin välimatkoin. Nautimme maisemista ja kuljimme mahdollisimman pitkälle, josta oli tarkoitus tulla sitten hiljalleen takaisinpäin. Joka pysäkin lähellä oli yleensä joku nähtävyys.


 Uutta ja vanhaa sekaisin. 






 Meidän ensimmäinen pysähdys johdatti tällaiselle kujalle.

 Sieltä kaduille ja tuntui kuin olisi tultu eri maahan.






 Etsimme mukavan ravintolan ja nautimme ihanan Italialaisen lounaan lasten mieliksi.





Taas jatkettiin matkaa, mutta nyt takaisinpäin.




















 Wat Arun temppeli oli yksi pakollisista pysähdyksistä.

 Emme käyneet matkan aikana sisällä yhdessäkään temppeleistä. Siitä yksinkertaisesta syystä, että niihin ei saa mennä liian kevyissä vaatetuksissa. Lainaksi olisi kyllä saanut sareja, mutta siinä kuumuudessa ei voinut edes harkita.


 Temppeli oli aivan valtavan kokoinen ja upean näköinen. Sitä on vaikea saada kuviin aidon tuntuisesti, vaikka olisi kuinka hyvä kamera. 

 Tässä lähelle zoomattuna sama kohta kuin yllä.  Naisella oli vaikeuksia nousta valtavia portaita.




 Tarjolla olisi ollut valokuvausta aidoissa asusteissa ja päähineissä.





 Viimein oli aika lähteä takaisin ja näkymät olivat henkeä salpaavat.



Kaikki kiva loppuu aikanaan.

 Matkalla lentokentälle junasta otettuja kuvia.





Alan ymmärtää miksi jotkut palaavat aina uudestaan Thaimaahan :) Bangkok ei niinkään sykähdyttänyt, mutta tuo "maaseutu".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti